Elävä luovuttaja psykiatrin näkökulmasta

Elävä munuaisluovuttaja psykiatrin näkökulmasta

Laki ihmisen elimien kudosten ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (”kudoslaki”, ”elinsiirtolaki”) vuodelta 2007 edellyttää, ettei munuaisluovutuksesta aiheudu luovuttajalle ”vakavaa terveydellistä vaaraa eikä vakavaa haittaa”. Tämä koskee luonnollisesti myös luovuttajan psyykkistä terveyttä.

Kudoslakia 2019 täydentänyt asetus edellyttää psykiatrian erikoislääkärin lausuntoa ”josta tulee käydä selville luovuttajan psyykkisen terveydentila ja sopivuus luovuttajaksi mukaan lukien se, että luovutus tapahtuu vapaaehtoisesti ja ettei siihen liity taloudellisen edun hankkimista tai tarjoamista.” Asetuksen myötä psykiatrin osuus arviossa korostui, ja käyttöön otettiin FIMEA:n erillinen lausuntopohja.

Koska elävät munuaisluovuttajat ovat ainoa potilasryhmä, josta tehdään psykiatrin preoperatiivinen arvio viranomaismääräyksellä, suurin osa on psyykkisesti täysin terveitä. Yleensähän psykiatrin preoperatiiviseen arvioon lähetetään hoitavan somaatikon harkinnan perusteella juuri psykiatrisen sairaushistorian tai psykiatrisen sairauden epäilyn vuoksi.

Psykiatrilla ei ole käytettävissään varmoja lääketieteellisiä tutkimuksia, vaan arvio perustuu esitietolomakkeeseen ja oirekyselyihin (Meilahden Yleissairaalapsykiatrisella Konsultaatiopoliklinikalla elämänlaatukysely 15D, masennusoirekysely BDI, ahdistuneisuuskysely OASIS ja alkoholinkäytön riskikysely AUDIT), käytettävissä oleviin asiakirjoihin riittävässä laajuudessa sekä ennen kaikkea haastatteluun, tyypillisesti 30-60min kertakäyntiin psykiatrian erikoislääkärillä.

Arvion luotettavuutta heikentävät tutkittavan toive ”läpäistä” psykiatrin haastattelu ja toisaalta se, että arvioitavana oleminen koetaan usein lähtökohtaisesti epämiellyttäväksi, etenkin kun arvioidaan mielenterveyttä. Vuorovaikutustapahtuman merkitys arvion luotettavuudelle onkin keskeinen.

Psykososiaalinen tausta mainitaan FIMEA:n lausuntopohjassa, ja tämän tunteminen on edellytys kenen tahansa psyykkisen tilanteen ymmärtämiselle. Psykososiaalisten seikkojen selvittämistä voi joutua perustelemaan vastaanotolla, mutta tyypillisesti tukittavat kertovat mielellään itsestään, taustastaan ja tilanteestaan, mikä on hyödyllistä myös yhteistyösuhteen muodostamisessa. Tästä on luonteva siirtyä psykiatrisen oire- ja hoitohistorian, mahdollisen sukurasitteen sekä nykytilan kartoitukseen.

Tietoon perustuvan suostumuksen arvioinnissa käytetään takaisininformaatiota: Tutkittava kertoo omin sanoin, millaista tietoa on siirron riskeistä ja hyödyistä saanut. Painostuksen ja erityisesti taloudellisen hyödyn arvioinnin luotettavuus on herättänyt psykiatrikunnassa kritiikkiä. Munuaisluovuttajakandidaatit pystyvät kuitenkin yleensä kuvailemaan päätöksentekoprosessinsa johdonmukaisesti ja monipuolisesti niin, että psykososiaalinen tausta huomioiden heidän motiivinsa näyttäytyvät uskottavina.