Keuhkonsiirron pitkäaikaistulokset

Keuhkonsiirron pitkäaikaistulokset
Elina Heliövaara, HUS
Keuhkonsiirto on oikein valikoidulle loppuvaiheen keuhko- tai sydän-keuhkosairautta sairastavalle potilaalle pelastava toimenpide, joka voi mahdollistaa paluun normaalielämään. Keuhkonsiirtojen pitkäaikaistulokset ovat Suomessa kansainvälisesti verrattuna erinomaisia. Reilusti yli puolet suomalaisista keuhkonsiirtopotilaista on hengissä kymmenen vuoden päästä siirrosta, ja eloonjäämisen mediaani on lähes 15 vuotta. Tämä on huomattavasti korkeampi kuin kansainväliseen ISHLT-rekisteriin ilmoitettujen keuhkonsiirtopotilaiden eloonjäämisen mediaani, joka vuonna 2018 oli kahden keuhkon siirron saaneilla potilailla 7.6 vuotta ja yhden keuhkon siirron saaneilla potilailla 4.7 vuotta. Koska kahden keuhkon siirroissa pitkäaikaisennuste on parempi kuin yhden keuhkon siirroissa, on Suomessa tehty 2000-luvulla lähes yksinomaan kahden keuhkon siirtoja.
Keuhkonsiirtojen pitkäaikaistulokset ovat parantuneet ajan saatossa. Sekä perioperatiivinen hoito että yleiset hoitokäytännöt ovat kehittyneet 1990-luvulta lähtien. Hyljinnänestolääkityksen tasoa on pystytty keuhkonsiirtojen alkuvuosiin nähden alentamaan, millä on vältetty monia näihin lääkkeisiin liittyviä annosriippuvaisia haittavaikutuksia. Toisaalta keuhkonsiirtoon tulevien potilaiden keski-ikä sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa kasvaa, ja yhä monisairaampia potilaita hyväksytään siirtolistalle. Potilasvalinta täytyy suorittaa erittäin huolellisesti, jotta keuhkonsiirtoon pääsevät ne potilaat, joiden voi odottaa saavan lisää elinaikaa ja elämänlaatua keuhkonsiirrosta.
Keuhkonsiirtojen pitkäaikaistulokset ovat heikompia kuin muissa kiinteiden elinten siirroissa lukuun ottamatta ohutsuolisiirtoja. Syitä tähän on todennäköisesti monta, ja ne voivat liittyä esimerkiksi tulehdusriskiin ja immunologiaan. Keuhkot ovat jatkuvassa kosketuksessa ympäristön kanssa hengitysilman välityksellä, mikä lisää riskiä infektioihin ja esimerkiksi inhalaatioaltisteiden aiheuttamille vaurioille. Näitä voivat pahentaa leikkauksen myötä tulleet hermotuksen, imusuonituksen ja värekarvatoiminnan puutteet siirteessä. Keuhkot ovat immunologisesti erittäin aktiivinen elin ja keuhkonsiirto vaatiikin jokseenkin korkean hyljinnänestolääkityksen tason. Tähän lääkitykseen liittyvät mahdolliset haittavaikutukset kuten munuaisten vajaatoiminta, infektiot, diabetes ja syöpä voivat heikentää potilaan pitkäaikaisennustetta.
Tärkein keuhkonsiirtopotilaan pitkäaikaisennustetta heikentävä tekijä on kroonisen keuhkosiirteen toimintavajauksen (CLAD) kehittyminen. Se kehittyy kansainvälisissä aineistoissa noin puolelle keuhkonsiirtopotilaista, kun siirrosta on kulunut 5 vuotta. Suomalaisessa aineistossa esiintyvyys on ollut hieman vähäisempi, 43%. CLAD:in kaksi päämuotoa ovat obliteroiva bronkioliitti (BOS) ja siirrännäisen restriktiivinen oireyhtymä (RAS). CLAD:iin ei ole vakiintunutta hoitoa. Ainoa parantava hoito olisi uusintakeuhkonsiirto, mutta se tulee kyseeseen vain ani harvalle keuhkonsiirtopotilaalle. CLAD on keuhkonsiirtopotilaan yleisin kuolinsyy ja mediaaniennuste diagnoosista on vain joitakin vuosia.
Vaikka keuhkonsiirron pitkäaikaistulokset ovat viime vuosina parantuneet, ne ovat silti heikompia kuin monissa muissa elinsiirroissa. Erityisesti CLAD:n ennaltaehkäiseminen ja hoito ovat tulevaisuuden haasteita. Kansainvälisten monikeskustutkimusten toivotaan tuovan lisää tietoa, jolla voitaisiin parantaa keuhkonsiirtopotilaan pitkäaikaisennustetta.